
Leena Taittonen
LASTENTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI, NEONATOLOGI
Olen valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1993 ja lastentautien erikoislääkäriksi vuonna 2003 Oulun yliopistosta. Suurimman osan urastani olen työskennellyt Vaasan keskussairaalan lastentautien yksikössä. Vuodesta 2006 päävastuualueeni on ollut vastasyntyneiden ja alle vuoden ikäisten pienten lasten asiat. Olen valmistunut neonatologiksi vuonna 2011 eli omaan erityispätevyyden vastasyntyneiden hoitoon liittyen. Erityispätevyyden suoritin Tampereen yliopistossa.
Olen työurani aikana päivystänyt paljon lastentaudeilla. Päivystyön myötä lastentautien laaja ongelmakenttä on tullut tutuksi ja on sitä yhäkin erityisosaamisen lisäksi.
Olen perehtynyt myös imeväisten sydänultraäänitutkimusten tekoon. Sivuääni sydämessä on usein suuri huolenaihe perheessä ennenkuin syy saadaan selvitettyä. Kaikkein tavallisimmin sivuäänen syy on ääni sydämen normaaleista rakenteista ja erityistä seurantaa tai hoitoa ei tarvita kun asia on ultraäänellä kerran selvitetty. Koulutukseni sydämen ultraäänen tekemiseen olen saanut Tampereella koulutuksessa ollessani sekä Tukholman Karoliinisessa sairaalassa lasten sydänyksikössä työskennellessäni siellä.
Tervetuloa vastaanotolleni!